Kurkistus Siniristin kansainväliseen toimintaan

13.12.2022

Sininauhaliiton hengellisen työn kehittäjä Tuomo Salovuori osallistui marraskuussa 2022 Etelä-Afrikassa kansainvälisen Siniristin Afrikan maiden tapaamiseen. Artikkelissa Tuomo kertoo Compassi-ryhmäohjelman kokemuksista Afrikassa ja kokemuksiaan kansainvälisistä kohtaamisista.

“Viitisentoista vuotta sitten teimme Sininauhaliitossa 12 askeleen kristillisen Compassi-ryhmäohjelman.  Compassi-materiaali sopii hyvin riippuvuusongelmien työstämiseen ja se sisältää askeltekstien lisäksi ohjeet ryhmien käynnistämiseen ja erilaisten tunteiden käsittelyyn.

Päihdetyölle on Afrikassa tarvetta

Vuosi sitten kuulin, että International Blue Cross (IBC) oli kääntänyt Compassi-materiaalin englanniksi ja ranskaksi, ja että ryhmätoiminta oli käynnistynyt Ghanassa, Botswanassa, Nigeriassa, Ugandassa, Burkina Fasossa ja Madagascarissa. IBC:n  toimelias pääsihteeri Anne Babb oli aloittanut ryhmän ohjaajien mentoroinnin kokemusasiantuntijan kanssa kuukausittaisissa etätapaamisissa.  Koska päihdeongelmat ovat yleisiä suuressa osassa Afrikkaa, kustannustehokkaille itseapuryhmille on siellä suuri tarve. Ryhmäohjelmaa käännetään nyt myös paikallisille kielille, jotta se saavuttaisimme paremmin kaikki eri väestönosat. 

Suomalaisten osaaminen ja kokemukset kiinnostivat

ihmisiä pöydän äärellä ryhmätöissä, yksi kirjoittaa

Sain kutsun osallistua neljä päivää kestävään Afrikan maiden tapaamiseen marraskuussa 2022 Etelä-Afrikassa. Osallistujia oli yhdestätoista Afrikan maasta. Compassi käynnistynee lähiaikoina myös uusilla alueilla. Puolet kurssiajasta liittyi itseapuryhmäteemoihin. Omissa osuuksissani kerroin osallistujille Compassi-ryhmäohjelman taustoista. Kaksi päihdehuollon ammattikoulutuksen omaavaa kokemusasiantuntijaa kertoivat videoviesteissään afrikkalaisille oman toipumistarinansa.  

Esittelin afrikkalaisille myös retkahduksen ehkäisyyn tehtyä Retkahduskehä-mallia sekä sellaisia Green Care – toiminnan mahdollisuuksia, joita hekin voisivat hyödyntää.

Kansainvälisen vuorovaikutuksen antia

Koin inspiroivaksi tutustua eri puolilta Afrikkaa tulevien Siniristin työntekijöiden ja vapaaehtoisten toimintaan. Oli mielenkiintoista saada vähän tuntumaa afrikkalaisen elämäntavan omintakeiseen sykkeeseen ja kuulla heidän kokemuksiaan ryhmätoiminnan käynnistämisestä.  Itseapuryhmien lisäksi he toteuttavat yhteisöissään elämäntaitoihin liittyviä projekteja kouluissa ja pyrkivät vaikuttamaan paikalliseen päätöksentekoon tuomalla tutkimukseen perustuvaa tietoa päihdehaitoista. Näitä kaikkia osa-alueita ja niihin liittyvää viestintää harjoiteltiin kurssilla pienissä ryhmissä ja toiminnallisin menetelmin.  

Havahduin itse jälleen kerran siihen, kuinka rikastuttavaa kansainvälinen vuorovaikutus Siniristin piirissä voikaan olla. Voimme varmasti antaa jotain kehittyvissä maissa oleville Siniristin väelle ja vastaavasti oppia heiltä paljon. Aion jatkossa itse osallistua itseapuryhmien kuukausittaisiin tapaamisiin ja tuotamme heille ryhmätoimintaa tukevaa materiaalia.   

Viisi ihmistä rivissä
Tuomo Salovuori (oikealla) seminaariosallistujien kanssa.


Afrikkalainen toimintaympäristö on monessa maassa haastava; taloudelliset resurssit ovat pienet, yhteiskunta on monissa maissa epävakaa ja tulevaisuus voi näyttää näköalattomalta. Ilmapiiri Siniristin työntekijöiden piirissä oli kuitenkin innostunut ja tuolla Afrikan kesässäkin sytytimme adventtikynttilät toiveikkaan odotuksen merkiksi jokaisena aamuna.” 

Kirjoittaja: Tuomo Salovuori, Sininauhaliitto

Taustaa ja lisätietoa

12 askeleen ohjelma on syntynyt 1930-luvulla kristillisen Oxford-ryhmän piiristä, levinnyt sitten ympäri maailmaa ja osoittautunut tutkimusten mukaan kaikkein tehokkaimmaksi päihdehoidon muodoksi. Compassi-materiaalissa 12 askeleen ohjelma palaakin kristillisille juurilleen.

Opas 12 askeleen Compassi-ryhmien käyttöön (verkkoversio), Tuomo Salovuori (toim.), Sininauhaliiton julkaisu 2022, verkkomateriaali 

 

Tuomo Salovuori hymyilee kameraan
Kirjoittaja Tuomo Salovuori, Hengellisen työn kehittäjä

Luitko jo nämä?

Kuvassa kompassi, jossa jalkapohjan kuvat päällä.
16.4.2024

Compassi-ryhmäohjelma tukee riippuvuuksista toipumista

Compassi-ohjelma yhdistää kolme riippuvuudesta toipumisen voimatekijää:  vertaistuen, 12...
ihmisiä kahvittelmassa pöydän ääressä
13.2.2024

Keräämme hartaustekstejä jäsenjärjestöiltä vuonna 2024

Toivon sanoja - hartaustalkoot jäsenjärjestöille. Keräämme hartaustekstejä...
Mies kävelee syksyisessä metsässä selkä kuvaajaan päin
20.10.2022

Blogi: Hengellisyys päihdetyössä – Kokonaisvaltaisen ihmiskuvan puolesta

Moni saattaa ihmetellä, mitä tekemistä hengellisyydellä on päihdetyössä? Emmehän sotke...