Vuoden alussa voimaan tulleen tartuntatautilain mukaan sote-alan palveluissa toimivilta edellytetään joko rokotusta tai sairastetun COVID-19-taudin antamaan suojaa. Suojaa edellytetään työntekijöiden lisäksi myös vapaaehtoisilta.
Tartuntatautilain 48 a § tuli voimaan 1.1.2022. Säännöksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa tietyissä tehtävissä toimivilla tulee olla rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja COVID-19-tautia vastaan. Suojaa edellytetään kaikilta riippumatta siitä, onko työskentelevä työsuhteessa, yrittäjä tai vapaaehtoinen. Merkityksellistä on se, onko kyseessä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu, eli onko asiakas tai potilas altis vakavalle COVID-19-taudille ja liittyykö tehtäviin lähikontaktia. Edellä mainittujen tekijöiden selvittäminen ja suojan edellyttäminen on palvelua tuottavan työnantajan vastuulla.
THL:n soveltamisohjeiden mukaan suojaa edellytetään siis kaikilta niiltä henkilöiltä, jotka suorittavat tehtäviä, joihin liittyy lähikontaktin aiheuttama tartuntariski COVID-19-taudin vakaville seuraamuksille alttiille asiakkaille ja potilaille. THL:n määritelmän mukaan näitä asiakas- ja potilasryhmiä ovat kaikki 60 vuotta täyttäneet sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat.
Kontaktin pituus ja tartuntariski vaikuttavat lain soveltamiseen
Keskeinen muutos aiempaan ohjeistukseen on se, ettei säännöksen mukaista rokotustiedon tarkistamista sovelleta niihin työntekijöihin, jotka eivät ole suorassa lähikontaktissa koronavirustaudin vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden kanssa. Näin uudet ohjeet rajaavat säädöksen soveltamisen ulkopuolelle esimerkiksi sellaista tukipalvelujen henkilöitä, joka ei työssään ole lähikontaktissa asiakkaiden ja potilaiden kanssa.
THL:n mukaan omikronvariantin myötä läheiseksi kontaktiksi voidaan yleensä katsoa tilanne, jossa henkilöt ovat samassa sisätilassa, eikä kohtaaminen ole aivan ohimenevä. Myös toistuvat ohimenevät kontaktit muodostavat tartuntariskin.
Työnantajalla ei ole oikeutta käsitellä vapaaehtoisen terveystietoja
Tartuntatautilain 48 a §:n 2 momentin mukaan työnantajalla on oikeus käsitellä työntekijän tai työharjoittelussa olevan opiskelijan COVID-19-suojaa koskevia terveystietoja.
Vapaaehtoistoiminnassa ei ole kyse työsuhteesta, jolloin työnantajalla tai vapaaehtoistoimintaa järjestävällä yhteisöllä ei säännöksen nojalla ole oikeutta käsitellä vapaaehtoisen terveystietoja. Vapaaehtoisten terveystietoja voi kuitenkin käsitellä ja säilyttää vapaaehtoisen antaman erillisen suostumuksen perusteella. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa toimivilla vapaaehtoisilla on myös itse vastuu siitä, että heillä on asianmukainen suoja.
Kysy lisää:
Suvi-Sorja Kemppainen
Sininauhaliiton lakimies
Puh. 044 491 4622
suvi-sorja.kemppainen@sininauha.fi